lauantai 1. lokakuuta 2011

Nappikauppaa


Olen asettanut itselleni kirpparointikiellon, kun tarkoitus olisi päästä tavarasta eroon eikä haalia sitä koko ajan lisää, mutta löysinpä eilen itseni kaikesta huolimatta EkoCenteristä keskustasta. Ihan vaan ohikulkumatkalla poikkesin *punastus*. Onneksi oli kiire, niin en ehtinyt sen kummemmin penkoa, mutta löysin kyllä aarteita: nappeja kaksi isoa laatikollista hintaan 7 euroa kilo! Olo oli kuin karkkikaupassa, irtokarkkipussia täyttämässä. :D

Uusia käsitöitä ei ole valmistunut esiteltäväksi, mutta suunnittelua olen tehnyt sitäkin hartaammin. Olen aloittanut uutena harrastuksena (tai oikeammin elvyttänyt vanhan) kuvataidekoulussa ja se tuntuu huimalta! Saa olla luova ja nähdä kättensä jäljen, mutta kuitenkin hiukan eri tavalla kuin käsitöiden kanssa. Tähän mennessä olemme piirtäneet lyijykynä- ja hiilitöitä, tehneet savesta reliefin ja kokeilleet grafiikkaa valokuvien pohjalta. Tosin itse on sen sortin pipertäjä ja perfektionisti, että olen jo kaksi viikkoa jäljessä muita - savityöni pitää olla millilleen oikeankokoinen suunnitelmani mukaan ja jo muutaman kerran olen vahingossa leikannut laatan väärän kokoon. Ehkä otan taiteenteon liian tosissani: rentouttavaa vapaa-ajan viettoahan sen pitäisi olla eikä jälleen yksi stressintuottaja. Täytyy opetella sallimaan epätäydellisyyttä etenkin itseni suhteen!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hamsterin tunnustukset

Ajattelin tunnustaa jotakin: olen hamsteri. En voi mennä kangaskauppaan ostamatta mitään, kirppiksiltäkin löytyy yleensä mukaan jotain tuunattavaa ja langat, ne ne vasta ovatkin heikkouteni! Kuten mainittu, olen nyt vasta kaivanut esille kangas- ja muun askarteluvarastoni muuton jälkeen (talossakin riittää tekemistä, joten iltapuhteista ei edelleenkään olisi puutetta...). En muistanutkaan, kuinka monta metriä kangasta minulla jemmassa olikaan - niillä vaatettaisi kokonaisen komppanian, arvelen. Jemmaaminen on ihanaa, kun voi suunnitella (useimmiten minulla ei ole valmista työtä mielessä, kun hankin kankaat tai muut materiaalit), mutta useimmiten käy niin, etten lopulta raski tehdä mitään! Tämä on kamala dilemma, sillä turhaahan se on noita materiaaleja säilöä: eiväthän ne kaikki ihanat kuosit ja langat ja värit pääse edes esille ihailtavaksi sillä tavoin!
Vakavasti ottaen, minun todella täytyy tehdä jotain a) luonteelleni b) tuolle kasalle kankaita, papereita, kartonkeja, lankoja... :)

perjantai 5. elokuuta 2011

Täällä ollaan!

Käsityöt ovat intohimoni (muutaman muun intohimon ohella) ja nyt tuntui juuri sopivalta ajalta jakaa tämä tunne kaikkien muiden kanssa!

Parhaillani etsin vuodentakaisen (!) muuton jäljiltä käsityötarvikkeitani parempaan talteen ja haaveilen sisustavani kellariin pannuhuoneeseen oman askartelunurkan. Tähän saakka olen satunnaisen saamattomuuden vallatessa aikani vedonnut käsitöiden tekemisen tilaavievyyteen ja siihen, etteivät tarvikkeet ole olleet näppärästi esillä - tulevaisuudessa en voi mennä enää tämän syyn taakse piiloon... :)

Käsitöiden ollessa kyseessä en ole nirso, vaan rakastan ihan kaikenlaista näperrystä! Enimmäkseen neulon (ja varsinkin suurella ihastuksellani hahtuvalangalla), koska työt valmistuvat nopeasti (etenkin kun pitää ne sukissa ja kaulaliinoissa villatakkien sijaan) ja koska ne on helppo pitää mukana. Ompelukonekin on ahkerassa käytössä aina ajoittain, sillä aikaisemmin se valtasi koko keittiön ruokapöydän ihan niin pitkäksi aikaa, että tuli valmista, eikä tämä erityisesti ilahduttanut muuta perhettä. Olihan se kurjaa ulkoistaa ruokailut olohuoneen matolle, kun äidillä oli operaatio meneillään... :) Jatkossa oman nurkkani myötä tämäkin evakko on historiaa ja saan pitää kaiken levällään juuri niin kauan kuin tarve vaatii - mikä ihana vapaus! :D

Koska käsityöt ovat minulle rakas harrastus, osaan arvostaa myös muiden töitä. Olenkin pahoillani, kuinka vaikeaa Suomessa on käsityöllä elää - työtä sinänsä arvostetaan, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan. Oman brändin luominen ja saaminen ihmisten tietoisuuteen on vaikeaa ja vain harvat pääsevät sillä kunnolla tienaamaan. Käsityöläisyyden luonne taitaa olla aika lailla kutsumus, mutta kyllä siten leipänsä pitäisi pystyä ansaitsemaan.